Jalkojenhoitajamme

Iloinen Jalkapari, Tuija ja Mona pitävät hyvää huolta jaloistasi!
Tuija Saarela-Orava

Tuija Saarela-Orava

Jalkojenhoitaja, yrittäjä

tuija@iloinenjalkapari.fi

Tuija on valittu vuoden 2018 jalkojenhoitajaksi. Valinnan teki Suomen Jalkojenhoitaja- ja Jalkaterapeuttiliitto. Saarela-Orava on toiminut yrittäjänä jo pitkään. Hän oli kaupungin ensimmäinen laillistettu jalkojenhoitaja ja edelläkävijänä sai olla monessa mukana.
Palkitulla jalkojenhoitajalla on hoitola Tampereen keskustassa, Hämeenkadulla.

Pitkän uran aikana Saarela-Oravan ammattitaitoa ovat hyödyntäneet muun muassa Diabeteskeskus, Tampereen yliopistollinen sairaala, TAYS sekä Tampereen yliopisto. TUAKK hän kävi muun työn ohella opettamassa että jalkojenhoidon ammattitutkinnon näyttöjä vastaanottamassa 15 v.

Yrittäjä on pystynyt viime aikoina hieman hengähtämään ja pitämään pidennettyjä viikonloppuja, koska on saanut avukseen lähihoitaja Mona Tenopuron, joka suorittanut jalkojenhoidon osaamisalan tutkinnon.
– Haluan siirtää omaa tietotaitoani vähitellen hänelle. Kaikkea jalkojen hoitoon liittyvää tietoa ei saa oppikirjoista.

 

Mona Tenopuro

Mona Tenopuro

Lähihoitaja jalkojenhoidon osaamisala

mona@iloinenjalkapari.fi 

Mona on työskennellyt lähihoitajana vanhustyössä 21 vuotta. Hän suoritti keväällä 2018 jalkojenhoidon osaamisalan tutkinnon. Vanhustyössä tuli vastaan erilaisia jalkavaivoja, jotka innoittivat lähtemään opiskelemaan lisätietoa jaloista. 

Vapaa-ajalla Mona viihtyy metsässä lenkkeillen ja avantouinti on myös mieluista.

03 213 2958

info@iloinenjalkapari.fi

Hämeenkatu 13, 3. kerros, 33100 TAMPERE

Jalkojesi hyvinvointi on meille tärkeää!